Oodi Mahtavuudelle -blogi
Tässä blogissa Aleksi Pahkala ylistää pieniä asioita - yleensä musiikkia, jotka Aleksin ollessa presidentti pääsevät mukaan linnan kutsuille.
Vuosi 2010 on hyvän musiikin vuosi
Julkaistu 10.2.2010, 12:01, Oodi Mahtavuudelle -blogi. Kirjoittanut: Aleksi PahkalaHuhhu miten hyvää musaa on julkaistu vuonna 2010 jo tähän mennessä (ja luulempa että hyvää on tulossa lisää ja paljon). Levyhylly täynnä 5 tähden levyjä jo nyt…..
Vuosikymmenen parhaat levyt / Aleksi Pahkala
Julkaistu 18.12.2009, 8:36, Oodi Mahtavuudelle -blogi. Kirjoittanut: Aleksi Pahkala
ALKUSANAT
10 vuotta on kulunut tätäkin vuosituhatta ja nyt on aika fiilistellä meikäläisenkin näitä millenniumin parhaita levyjä. Aluksi vaikealta tuntunut listaus ei olisi onnistunut, jos olisi pitänyt valita vain esimerkiksi 10 parasta levyä, 20 oli jo vähän helpompaa, sata olisi ollut ehkä se optimaalinen lista. Tälläsiä listoja tehdessä ei pidä kuunnella muuta kuin omaa sydäntään ja käydä järjestyksessä levyhyllyä läpi. Jokainen albumi listalla on jollain tapaa muodostunut erittäin henkilökohtaiseksi aarteeksi, avartanut maailmaani ja pyörii yhä säännöllisesti levylautasella. Jokaisen levyistä huomasin omistavani vähintään kahtena kappaleena, useimmat jostain syystä vieläkin useampana; eli vinyylit, cd:t, varmuuskopio-cd:t, erikoisversiot ja tietty kaikki singlet levyiltä – eli friikkihommaa. Ja kaikki näitä levyjä on tullut Radio Helsingissäkin soitettua vuosien varrella ja isosti!
Prince Of Assyria – täydellistä musiikkia!
Julkaistu 2.12.2009, 8:00, Oodi Mahtavuudelle -blogi. Kirjoittanut: Aleksi Pahkala
Nyt on löytynyt täydellinen tunnelmointialbumi Suomen ”talveen”! Ruotsalaisen Prince of Assyrian eli Ninos Dankhasin debyyttialbumi Missing Note esittelee tyylikkään melankolista ja tummaa popmusiikkia käsittämättömän koskettavasti. Bagdadissa syntynyt ja Ruotsissa kasvanut Dankhas tarinoi rakkaudesta ja menetyksestä hieman erilaisella perspektiivillä kuin Ruotsin kansankodissa on yleensä totuttu. Lue lisää…!
Ystävämme Air
Julkaistu 8.10.2009, 10:25, Oodi Mahtavuudelle -blogi. Kirjoittanut: Aleksi Pahkala
Ranskalainen Air on kuulunut koko Radio Helsingin historian ajan suosikkeihimme. Air patsastelee joka vuosi Radio Helsingin soitetuimpien yhtyeiden listalla.
Minä muistan kun ensimmäisen kerran kuulin Airia ystävältäni Teemulta, joka kopioi (laittomasti tietty) bändin ekoja vinyyli-ep:tä mulle c-kasetille kultaisella yhdeksänkymmentä luvulla ja sen jälkeen onkin tullut kasvettua yksi vuosikymmen yhtyeen seurassa. Yleensä on ollut mukavaa, välistä vähän vaikeampaa – kuten kavereiden kanssa tahtoo käydä muutenkin.
Pocket Symphony -levy vuodelta 2007 oli minulle ensimmäinen pettymys yhtyeen tuotannosta, tuntui että bändin magia oli kadonnut ja se kuuluisa luomisen vimma olisi poissa – pelotti että hyvä ystävä on muuttunut tylsäksi virkamieheksi. Lue lisää…!
The Smithsin ja rokkaavan indien ystävät huomio! The Cribs!
Julkaistu 7.10.2009, 12:41, Oodi Mahtavuudelle -blogi. Kirjoittanut: Aleksi Pahkala
Ai ai miten luksusta on tuntea olonsa nuoreksi ja löytää rehellisesti rokkaavaa uutta musiikkia näinä päivinä!
Englantilainen The Cribs on julkaissut urallaan muutaman levyn ja se on usein niputettu ”peruspatongiksi” brittiläisten nykybändien listalla. Yhtyeen neljäs levy Ignore the Ignorant onkin yllättäen yksi vuoden 2009 hienoimmista indierock-levyistä. Monen mielenkiintoa lisää sekin, että The Smiths -yhtyeen kitaristilegenda on liittynyt hitusen alle kolmekymppisten bändiin ihan vakiojäseneksi. Lue lisää…!
Parasta uutta musiikkia – The XX
Julkaistu 26.8.2009, 8:18, Oodi Mahtavuudelle -blogi. Kirjoittanut: Aleksi Pahkala
Lontoolainen The XX ei ole vielä tuttu monellekkaan, mutta ei tarvitse olla mikään kovin kummoinen ennustaja kertoakseen, että yhtyeen omaa nimeä kantavasta debyyttialbumista (Young Turks Records) nousee monen ihmisen lempilevy.
19- ja 20-vuotiaiden nuorukaisten muodostamaa The XX -yhtyettä olemme Mahtavaa Helsinki mahtavaa -ohjelmassa hehkuttaneet jo kuukauden päivät ja luulen, että tulemme hehkuttamaan sitä koko loppuvuoden – tarjolla on taas sellainen levy, joka ei tunnu poistuvan meikäläisen levysoittimesta ei sitten millään, ei kotona, eikä töissä. Aluksi hieman yksinkertaiselta kuulostava levy tuntuu pitkällä juoksulla vain paranevan ja paranevan – ja sellaisesta musiikistahan me tykkäämme täällä Mahtavaa Helsininki mahtavaa -maassa (Mmmm…) Lue lisää…!
Mahtavaa Kraftwerk Mahtavaa – erikoisohjelmaa
Julkaistu 12.8.2009, 8:10, Oodi Mahtavuudelle -blogi. Kirjoittanut: Aleksi Pahkala
Legendaarinen Kraftwerk saapuu Flow-konserttiin Helsingin Suvilahteen huomenna 13.8.2009.
Mahtavaa Helsinki Mahtavaa -ohjelmassa tänään 15-18 keskiviikkona 12.8.2009 diggaillaan 1,5 tuntia Kraftwerkin musiikkia alkaen 16:30. Kuulijat saavat lähettää Kraftwerk-toiveita, Kraftwerk-tarinoita ja Kraftwerk-fiilistelyitä. Muuta ei soiteta kuin Kraftwerkiä, sen lupaan.
Parhaat Kraftwerk-tarinat, Kraftwerk-toiveet ja Kraftwerk-fiilistelyt palkitaan tietenkin Kraftwerk-konserttilipuilla huomiseksi Suvilahteen.
Toiveita, tarinat ja fiilistelyt voi lähetyksen aikana kirjoittaa Radio Helsingin shoutboxiin, lähettää sähköposti osoitteesseen palaute (at) Radiohelsinki.fi – kuoreen tunnus ”KRAFTWERK” tai kirjoittaa muiden nähtäväksi tähän blogiin.
Sami Kukka johdattaa juhannuksen viettoon!
Julkaistu 18.6.2009, 11:23, Oodi Mahtavuudelle -blogi. Kirjoittanut: Aleksi Pahkala
Sami Kukka on monelle vielä tuntematon suomalainen tunnelmallista, maalailevaa ja akustisen kaunista folkia esittävä artisti. Kulttisankari aloitti uransa reilut 20 vuotta sitten ja on viime vuosina jälleen aktivoitunut julkaisemalla mainion Helmi-levyjen kautta albumeita.
Pari viikkoa sitten julkaistu Menen veteen -levy on ehdottoman suositeltava tapaus – jos levyhyllystäsi löytyy vaikka Pekka Strengiä tai Jose Gonzalezia – on tässä herra johon sinun pitää tutustua – jopa juuri näin juhannuksen kynnyksellä levykaupan kautta tämä mieletön albumi noutamaan ja Suomen suveen raikaamaan!
Kukan levyllä on ollut mukana nykyään islantilaisess múm-yhtyeessäkin soittava Samuli Kosminen sekä Òlöf Arnalds (múm), Jouhikkomestari Pekko Käppi, viulusti Pekka Kuusisto ja John McGregor.
Jos ette meikäläistä uso, niin uskokaa näitä viisaampia herrasmiehiä:
”Kukan neljäs albumi ei laadullisia leimoja kaipaa, paitsi parhaan suosituksen. Lyömäsoittaja ja ”konemies” Samuli Kosmisen tuottama Menen veteen on monimuotoisessa minimalismissaan melkein hämmentävän mykistävä…” (Harri Uusitorppa, Helsingin Sanomien kulttuurisivujen arviossaan 18.6.2009)
”Nick Drake kohtaa Konevitsan kirkonkellot” (Juha Itkonen kolumnissaan Image-lehdessä 5/2009)
**************
Sami Kukka vierailee kitaransa kanssa Mahtavaa Helsinki Mahtavaa -ohjelmassa tänää torstainan 18.6.2009
Joka kolmas arpa voittaa keskiviikkona Mahtavaa Helsinki mahtavaa -ohjelmassa
Julkaistu 16.6.2009, 15:00, Oodi Mahtavuudelle -blogi. Kirjoittanut: Aleksi Pahkala
AC/DC:n Black Ice -kiertue saapuu nyt keskiviikkona Helsinkiin! Sen kunniaksi Mahtavaa Helsinki mahtavaa -ohjelmassa keikkapäivänä kello 15:00 – 18:00 joka kolmas soiva biisi on AC/DC-biisi.
Toiveita voi lähettää kommentoimalla tähän blogiin, tai lähetyksen aikana sähköpostilla palaute ätttt radiohelsinki.fi tai tietty SHOUT!-boxiin.
We’ve got Big Balls at Radio Helsinki!
Radio Helsinki ♥ Tokio
Julkaistu 11.6.2009, 13:46, Oodi Mahtavuudelle -blogi. Kirjoittanut: Sami Häikiö
Radio Helsingin dj’t pääsivät vierailemaan suuressa maailmassa – minä ja Special Requestia keskiviikkoisin luotsaava Sampo Axelsson visiteerattiin Tokiossa jättimäisellä J-Wave-radioasemalla pari viikkoa sitten. Huikea kanava, paljon soulia (kuten Helsingin omaa poikaa Tuomoa), parisataa työntekijää, noin viisi miljoonaa kuuntelijaa, kolmisenkymmentä dj’tä, viisi studiota ja ennen kaikkea mielettömät näkymät 33. kerroksesta Roppongi Hillsistä.
Ja onpa kanavalla vieraillut myös Radio Helsingin oma Njassa – mies tekee aika-ajoin muutaman biisin Helsinki-spesiaalia J-Wavelle. Kun olette Tokiossa, virittäkää siis taajuus 81,3 FM!
Shoutbox
Virhe
Taisit tulvia. 1 viesti/minuutti.
Viestisi lähti matkaan.
Radio Helsinki Videot
- Mistä Leninki-monologissa on kyse?
- Ville Leinosen Majakanvartijan uni
- Herra Ylpön uusi levy nousi listaykköseksi
Soittolistat
Viikon valiolevy
Viikon aamulevy
Radio Helsingissä seuraavaksi
- Norsuradio
- Rakkaudesta
- Aamu Helsingissä
- Valiojoukko
- Helsingin Henki
- Mahtavaa Helsinki Mahtavaa
- Act Like You Know
- Special Request
» Katso päivän ohjelmat
» Katso viikon ohjelmakartta
Radio Helsingissä tapahtuu
Ti 9.3. klo 17 vieraana Moto Boy
Ti 9.3. klo 18-20 vieraana muusikko Niko Ahvonen
Pe 12.3. klo 8:35 vieraana antiikkikauppias Wenzel Hagelstam
La 13.3. klo 10 vieraana kitaristi Muta Manninen
Su 14.3. klo 16-18 vieraana Reckless Loven laulaja Olli Herman
Su 21.3. klo 16-18 vieraana Laineen Kasperi
To 25.3. klo 15 vieraana J. Karjalainen
Ke 31.3. klo 9:30 vieraana Michael Monroe ja Sami Yaffa
Mikä mättää?

Miksi ratikoissa teinit kiljuu ja suomenruotsalaiset puhuu aina niin kovaan ääneen? Miksi junat myöhästelee jatkuvasti ja kaduilla on aina yrjöä ja virtsaa?
Kerro mikä sinua kaupungissa ärsyttää! Radio Helsingin Mikä Helsingissä mättää? -valitussarja selvittää syyt ja mitä asialle voisi tehdä, aina torstaisin Aamu Helsingissä -ohjelmassa klo 8:40.
Radio Helsinki podcastit
- Norsuradio 9.3.2010
- Valiojoukko 9.3.2010
- Mahtavaa Helsinki Mahtavaa 8.3.2010
- Tukevasti Ilmassa 8.3.2010
- Mahtavaa Helsinki Mahtavaa 5.3.2010
- Helsingin Henki 5.3.2010
- Aamu Helsingissä 5.3.2010
- Musaneuvosto 4.3.2010
- Valiojoukko 4.3.2010
- Valiojoukko 3.3.2010
- Kaikki podcastit
Around the world in 80 days
(in a few new ways)
Radio Helsingin nettisivulla voi nyt seurata matkablogia, jota päivittävät Jules Vernen 80 päivässä maailma ympäri -tarinaan viehtyneet Ale Ripatti ja Oskari Riikonen.
- Liverpool – London Veni Vidi Vici! (Day 80 20.12.)
- Dublin – Liverpool – Loppu häämöttää (Day 79 19.12.)
- Dublin – Perinteitä kunnioittaen (Day 78 18.12.)
Parasta Helsingissä
Oma kaupunki
Aamiaista kohtuuhintaan
Helsingin Sanomien ruokatoimitus testasi Helsingin aamiaispaikat.
Oodi Mahtavuudelle
- Vuosi 2010 on hyvän musiikin vuosi
- Vuosikymmenen parhaat levyt / Aleksi Pahkala
- Prince Of Assyria – täydellistä musiikkia!
Valiojoukko
Videot
- Sushiravintola Varsovassa tarjoili naistenpäivän kunniaksi annoksensa vähäpukeisen miesmallin keholle aseteltuina.
- Litografiat ovat syntyneet rotusortotaistelun keulakuvan Nelson Mandelan vankeusaikana.
- Maanjäristyksen pahiten runtelemassa Chilen Concepcionin kaupungissa arki palautuu uomiinsa tasaisen varmasti.
Nyt.fi Menot
- Aivan kuin minua ei olisi (Q-teatteri ti 9.3. 19:00)
- Kaamosjazz (Savoy-teatteri ti 9.3. 19:00)
- Rickie Lee Jones (Tavastia ti 9.3. 21:00)
Viihde
- Peter Franzén on uusi Harjunpää
- Michael Monroe aloittaa kiertueen San Franciscosta
- Jason & The Scorchers kahdelle keikalle Suomeen toukokuussa
Kulttuuri
- Avantin Suvisoitto soi japanilaisin sävelin
- Ruotsinkielisiä lehtiä yhteen yhtiöön
- EU-komissio: Unionille yhteinen kulttuuriperintötunnus


